Vanhat jutut, osa kolme: Anne Auringonlaskussa

Heippa! Täältä tulee uusi Vanhat jutut -sarjan osa! Tämän tarinanpätkän nimi on Anne Auringonlaskussa, ja se kertoo Annesta, joka päätyy Auringonlasku-nimiseen ihmemaahan. Ja jo etukäteen varoitus: tekstinkäsittelyohjelma näyttää, että tässä on 15 sivua. Siis A4-kokoista sivua. Ja yli 3000 sanaa. Joten jos et juuri nyt jaksa keskittyä pitkään tarinaan, suosittelen palaamaan tähän myöhemmin.

 

 

ENSIMMÄINEN LUKU

 

Olipa kerran tyttö nimeltään Anne. (Aloitin tähän aikaan melkein kaikki tarinani tällä tavalla.) Anne asui pienessä punaisessa talossa suuressa metsässä. (Ja näin jatkui jokainen tarinani elokuussa 2020.) Eräänä iltana hän päätti lähteä ratsastusretkelle hevosellaan Aamulla. Anne ratsasti länteen. (Mitäköhän tuollakin lauseella haetaan?) Aurinko oli laskemassa ja taivas oli violetti, vaaleanpunainen ja kaunis. (Tuon kaunis-sanan editoisin pois.) Annen hevonen oli pirteä, joten hän alkoi laukata. Pian Anne tuli aukiolle, jolla ei ollut mitään muuta kuin suuri kivi. Hän ei ollut ikinä ennen käynyt aukiolla. Kivi näytti Annesta omituiselta. Se sädehti auringonlaskun väreissä. Mitä ihmettä? Anne ajatteli. Hän antoi pohkeita Aamulle ja ohjasi sen kiven luokse ja kosketti vielä Aamun selässä ollessaan kiveä. Se tuntui pehmeältä, mikä oli omituista. Kivien kuului olla kovia, ei pehmeitä. Anne ei ollut huomannut kiven pehmeyttä ihmetellessään, että hänen kätensä oli kyynärpäätä myöten kiven sisällä.

-Mitä ihmettä! Anne huudahti ja tunsi, että Aamun kaviot nousivat maasta ja Anne ja Aamu vetäistiin kiven sisälle. Pian Anne tömähti johonkin, joka muistutti suurta hattaraa. Hän näki Aamun seisovan vieressään kaviot hattaraan vajonneina. Se yritti rimpuilla itsensä irti, mutta ei onnistunut.

-Hei! kuului ääni Annen takaa. Hän käänsi päänsä, sillä hän oli niin jumissa hattarassa, että ei pystynyt kääntymään. Annen takana oli kaksi tyttöä, jotka muistuttivat kummitusta. Jos Anne ei olisi tiennyt, että kummituksia ei ollut olemassa, hän olisi luullut tyttöjen olevan kummituksia.

-Minun nimeni on Victoria, ja olen kummitus, läpikuultava tyttö sanoi.

-Kummitus? Anne huudahti. -Eihän niitä ole olemassa! (Nauran ääneen tämän tekstin kömpelyydelle.)

-Ei ehkä tavallisessa maailmassa, mutta täällä niitä on, Victoria sanoi.

-Missä minä olen? Anne kysyi Victorialta.

-Auringonlaskussa, Victoria sanoi.

-Missä? Anne ihmetteli.

-Auringonlaskussa, Victoria toisti. -Auttaisin sinut ylös hattaratyynystä, mutta kummituksena käteni menisi vain sinun kätesi läpi.

-Selvä, Anne sanoi epäillen koko jutun olevan omituista unta.

-Hei! kuului Victorian äänen kaltainen ääni Annen edestä. Anne käänsi päänsä pois Victoriasta. Annen edessä leijui Victorian näköinen ja kokoinen tyttö, jonka läpi Anne näki samalla tavalla kuin Victorian läpi.

-Minä olen Veronica, kummitustyttö sanoi. -Olen Victorian sisko.

-Oletko sinäkin kummitus? Anne kysyi.

-Olen, Veronica vastasi.

-Onko täällä ketään joka ei ole kummitus ja voisi auttaa minut ja hevoseni pois tästä hattarasta? Anne kysyi.

-Oi, sinulla on siis hevonenkin? Victoria henkäisi. -Mikä sen nimi on?

-Sen nimi on Aamu, Anne sanoi. (Aamu. Kuulostaa siltä, että vain alle 9-vuotiaat voisivat antaa hevoselleen nimeksi Aamu. Ja olin sentään kymmenen, kun kirjoitin tätä tarinaa! Itse asiassa oli tasan kolme kuukautta ja päivä, että olisin ollut 11.)

-Hassu nimi hevoselle, Veronica sanoi. (Totta puhut.) -Mutta Aamu on söpö.

-Silittäisin sitä, jos voisin ilman että käteni menee sen pään läpi, Victoria huokaisi.

-Mutta onko täällä ketään joka ei ole kummitus ja voi auttaa minut pois tästä hattarasta? Anne toisti kysymyksensä. (Tässä on aika paljon toistelijoita. Edempänä toistellaan lisää.)

-On tietenkin, Veronica sanoi. -Gabriella voi auttaa, hän on tuolla. Veronica osoitti tielle, jota käveli tyttö, jolla oli pitkät vaaleat letit.

-Hei, Gabriella! Veronica huusi ja heilutti kättään Gabriellalle.

-Ai, hei Veronica! Gabriella huusi takaisin ja juoksi Veronican, Victorian, Annen ja Annen hevosen luokse.

-Voisitko auttaa minut pois tästä hattarasta? Anne pyysi Gabriellalta.

-Tietenkin, Gabriella vastasi ja ojensi kätensä. Anne tarttui siihen ja Gabriella veti Annen pois hattarasta.

Anne tarttui Aamun ohjaksiin (eikö ne ole suitset?) ja veti senkin pois jumista. Anne katsoi tarkemmin Gabriellaa. Tyttö näytti keijumaiselta ja kauniilta. Annesta näytti, että Gabriellasta lähti jonkinlaista kirkasta valoa ja kimalletta.

-Minä olen Gabriella, mutta sen varmaan jo tiesitkin, Gabriella sanoi. -Mikä sinun hevosesi nimi on?

-Aamu, joku sanoi Annen vierestä.

-Kuka tuon sanoi? Anne kysyi.

-Sinun hevosesi, Gabriella sanoi eikä näyttänyt yhtään hämmästyneeltä.

-Miten Aamu muka pystyisi kertomaan nimensä? Anne ihmetteli.

-Olet varmaankin tullut tavallisesta maailmasta, Gabriella sanoi tyynesti ja silitti Aamun turpaa.

-Voivatko hevosetkin siis puhua täällä? Anne kysyi.

-Tietenkin hevoset Auringonlaskussa voivat puhua, Gabriella sanoi silittäen edelleen Aamua.

-Mitä täällä voi tehdä? Anne kysyi. Hän uskoi tämän edelleen olevan unta, joten hän ei ajatellut miten Auringonlaskusta pääsee pois.

-Oikeastaan kaikkea, Gabriella sanoi. -Voin pitää sinulle esittelykierroksen.

-Sopii, Anne sanoi. -Voimme ratsastaa Aamulla.

-Oi, hauskaa, Gabriella sanoi. -En olekaan pitkään aikaan ratsastanut.

-Mutta osaat siis ratsastaa? Anne kysyi.

-Voi, tietenkin minä osaan ratsastaa, Gabriella sanoi. (Ja taas jankataan jostain turhasta. Olisi voinut sanoa ”toki”.)

-Ohjaa sinä, niin minä ratsastan sinun takanasi, Anne sanoi.

-Sopii, Gabriella sanoi. -Mikä sinun nimesi muuten on?

Vasta silloin Anne muisti, että hän ei ollut esittäytynyt.

-Minä olen Anne, Anne vastasi. -Tulen tavallisesta maailmasta, niinhän te sitä kutsutte.

-Niin kutsumme, Gabriella sanoi ja hyppäsi ketterästi Aamun selkään.

-Aamu on todella kiltti, Anne sanoi ja hyppäsi Gabriellaa matkien Aamun selkään.

-Mennään ensin kaupoille, Gabriella sanoi. -Sinulla tuskin on aurinkoja.

-Mitä auringot ovat? Anne kysyi.

-Rahaa, Gabriella vastasi ja otti repustaan kolikon, johon oli kaiverrettu aurinko jolla oli hymyilevät kasvot.

-Ei minulla ole tuollaisia, Anne sanoi.

-Saat minulta, Gabriella sanoi ja kaivoi repustaan kymmenen aurinkoa. Hän ojensi ne Annelle.

-Kiitos, Gabriella, Anne sanoi ja laittoi auringot omaan reppuunsa. (Miksi se antoi noin vain rahaa jollekin tuntemattomalle tytölle, jonka oli tuntenut noin minuutin?) -Missä on lähin kauppa? (Kuka kysyy, missä on lähin kauppa? Eikö pitäisi kysyä mikä on lähin kauppa missä myydään jotain kiinnostavaa? Kuitenkin päätyisi johonkin missä myydään autojen renkaita tai jotain sellaista.)

-Aivan lähellä, Gabriella sanoi ja antoi pohkeita Aamulle. He ravasivat pitkää tietä pitkin rakennuksen eteen, jonka oven päälle oli kiinnitetty punavalkoraidallinen kyltti, jossa luki: Leonoran leipomo ja herkkukauppa.

-Tämä on Leonoran leipomo, kuten kyltistä varmaan näetkin, Gabriella sanoi.

-Mitä kaikkea siellä myydään? Anne kysyi.

-Kaikenlaisia herkkuja, Gabriella vastasi ja nousi pois Aamun selästä. (Onko Anne vähän tyhmä kun ei tajunnut sitä kaupan nimestä?)

-Menemmekö me sinne? Anne kysyi. (Joo, tyhmä on. Siis jos ystäväsi kertoo kaupasta juuri kun olette sen luona ja nousee pois hevosen selästä, eikö ole aika selvää että te menette kauppaan?)

-Tietysti, Gabriella sanoi ja sitoi Aamun pylvääseen, johon oli sidottu muitakin hevosia.

-Voimmeko me ostaa jotakin? Anne kysyi. (Tuplatyhmä.)

-Tietenkin voimme, Gabriella sanoi ja alkoi kävellä liikkeen ovea kohti. Hän avasi oven.

-Ovatko nämä samanlaisia kuin tavallisessa maailmassa? Anne kysyi.

-Melkein, joku sanoi hänen takaansa. Anne kääntyi ympäri. Hänen takanaan oli tyttö, jolla oli esiliina ja pitkä ruudullinen hame.

-Ai, hei Leonora, Gabriella sanoi.

-Oletko sinä siis Leonora? Anne kysyi.

-Olen, Leonora sanoi. Kello ovessa kilahti ja sisään astui tyttö, jolla oli pitkät saappaat ja punainen takki. -Minun pitää mennä, Leonora sanoi ja meni ovesta sisään astuneen tytön luokse.

-Hei, Mikaela! Gabriella sanoi tytölle.

-Ai, hei Gabriella, Mikaela sanoi. -Esitteletkö Auringonlaskua taas jollekin uudelle? hän kysyi huomattuaan Annen Gabriellan kanssa.

-Esittelen Auringonlaskua Annelle, Gabriella vastasi.

-Hei Anne, Mikaela sanoi.

-Hei, Anne vastasi.

-Mitä sinä aiot ostaa? Mikaela kysyi Annelta.

-En tiedä… Anne sanoi ja katsoi hyllyä. -Ehkä tuollaisia.

Hän otti hyllyltä pussukan, jossa oli teksti Aurinkosuklaata, kaksi aurinkoa.

-Minäkin ostan aurinkosuklaata, Gabriella sanoi ja otti hyllyltä aurinkosuklaapussin.

-Mitä tämä on? Anne kysyi. (Nauroin tälle viisi minuuttia. Jos pussissa lukee ”aurinkosuklaata” ja luet sen ja ystäväsi sanoo nimen ääneen… Niin joo.)

-Aurinkosuklaata, Gabriella vastasi.

-Mutta mitä aurinkosuklaa on? Anne kysyi.

-Melkein samanlaista kuin tavallisen maailman suklaa, Gabriella vastasi.

-Selvä, Anne sanoi ja katsoi aurinkosuklaapussia. -Ostan tämän.

Hän etsi repustaan kaksi aurinkoa.

-Maksetaan nämä Leonoralle, Gabriella sanoi ja käveli Leonoran luokse.

-Tässä, Anne sanoi ja ojensi auringot Leonoralle. (Voin kuvitella tuon tilanteen mielessäni johonkin normaaliin kauppaan… Voi ei, nauran taas.)

-Tässä, Gabriellakin sanoi ja ojensi omat aurinkonsa Leonoralle.

-Hei, mihin te aiotte mennä seuraavaksi? Mikaela huudahti heidän takaansa, kun he olivat astumassa liikkeestä ulos. Mikaelallakin oli aurinkosuklaapussi kädessään.

-Ehkä aurinkohuvipuistoon, Gabriella sanoi. (Miksi kaiken alussa on sana ”aurinko”?)

-Minäkin tulen, Mikaela sanoi. -Minun hevoseni on tuossa ulkona.

-Sopii, Gabriella sanoi. -Minä haen oman hevoseni, jotta Annen hevonen ei väsy.

-Mikä sinun hevosesi nimi on? Anne kysyi Gabriellalta.

-Sen nimi on Gepardi, Gabriella vastasi.

-Entä sinun hevosesi nimi, Mikaela? Anne kysyi.

-Musiikki, Mikaela sanoi. -Entä sinun hevosesi nimi, Anne?

-Aamu, Anne vastasi. (Nämä hevosten nimet on toistettu miljoona kertaa ja siltikin ne kuulostavat yhtä naurettavilta.)

-Lähdetään hakemaan Gepardia, Gabriella sanoi. -Mennään.

He astuivat ulos Leonoran liikkeestä.

-Missä sinä muuten asut? Anne kysyi.

-Karamellikukkulalla, Gabriella vastasi. -Se on ihan lähellä.

Anne ja Gabriella nousivat Aamun selkään ja Mikaela Musiikin selkään.

-Mihin suuntaan? Anne kysyi.

-Oikealle, Gabriella sanoi ja ohjasi Aamua oikealle.

Pian he olivat kyltin luona. Kyltissä luki: Karamellikukkula. Kukkula oli vaaleanpunainen ja siinä oli kermavaahtopensaita. Kukkulan laella oli sininen piparkakkutalo. (Hetki – SININEN piparkakkutalo????)

-Asutko sinä tuolla? Anne kysyi. (Apua, Anne! Aloin tässä jo tuumimaan, osaatko lukea! Gabriellahan kertoi asuvansa kukkulalla, jolla on täsmälleen sama nimi kuin sillä minkä päällä nyt ratsastat.)

-Asun, tämä on yksi ainoista kukkuloista jotka eivät ole täynnä auringonkukkia, Gabriella sanoi ja ohjasi Aamun polulle, joka johti siniselle piparkakkutalolle. (Sininen piparkakkutalo ei siis ollut ajatusvirhe, koska olen kirjoittanut sen uudestaankin.)

-Tässä on Gepardin talli, Gabriella sanoi. Talli oli samanvärinen kuin Gabriellan talo.

-Tässä ei mene kauaa, Gabriella sanoi.

Pian hän tuli ulos hevosen kanssa.

-Onko tuo Gepardi? Anne kysyi. (SIIS MITEN TYHMÄ ANNE ON???? Gabriella sanoi jo, että se on Gepardi-hepan talli joten miksi siellä olisi muita heppoja kuin mainittu Gepardi?)

-On, Gabriella vastasi.

-Mennään jo aurinkohuvipuistoon, Mikaela sanoi Gabriellan noustua ratsaille.

-Missä päin se on? Anne kysyi.

-Aurinkohuvipuistoon mennään ratsastamalla suihkulähteelle ja siitä vasemmalle, Mikaela kertoi. (Jaa että joka kerta sama suihkulähde ja joka kerta siitä vasemmalle? Mutta jos on rakentanut pihalleen suihkulähteen ja vasemmalla on ties mitä?)

-Selvä, Anne sanoi.

-Laukkakilpailu kukkulalta alas! Gabriella huudahti ja alkoi laukata (onpa yllättävää) kukkulalta alas. Anne ja Mikaela seurasivat täyttä laukkaa. Mikaela oli ensimmäisenä alhaalla.

-Missä suihkulähde muuten on? Anne kysyi ja vilkaisi ympärilleen.

-Seuraa minua, Gabriella sanoi.

-Ja minua, Mikaela sanoi. (Jos seuraat Gabriellaa, eikö Anne seuraa automaattisesti myös sinua, Mikaela?)

Mikaela ja Gabriella ravasivat tietä pitkin. He tulivat pian suihkulähteelle.

-Tästä siis vasemmalle, Anne sanoi.

 

-Oih, Anne henkäisi puolen tunnin ratsastuksen jälkeen.

Aurinkohuvipuistossa oli paljon kojuja. Yhden kojun yläpuolella oli kyltti Aurinkoammuntaa. Huvipuistossa oli kaikkia samanlaisia kojuja kuin tavallisessa maailmassa, vain aurinkoversioina. (MIKÄ IHME ON AURINKOVERSIO??!!) Aurinkohuvipuisto oli täynnä ihmisiä, kummituksia ja muita olentoja.

-Kummituksilla on paljon helpompaa, koska ne pystyvät menemään tungoksen läpi menemällä ihmisten läpi, Mikaela huokaisi. (Läpi, läpi – alkeellinen virhe.)

-Niinpä, Gabriella sanoi ja sitoi Gepardin pylvääseen, johon oli sidottu muidenkin hevoset. Anne ja Mikaelakin sitoivat Aamun ja Musiikin pylvääseen.

-Mihin mennään ensiksi? Anne kysyi.

-Aurinkopyörään, se on suosikkini, Mikaela sanoi.

-Sen jälkeen aurinkoammuntaan, Gabriella sanoi.

Kaikki kolme kävelivät Aurinkopyörä-kylttiä ja aurinkopyörää kohti. (Kas vain, aurinkopyörä on Aurinkopyörä-kyltin luona.)

-Lippu maksaa auringon, lipuntarkastaja sanoi aurinkopyörän edessä. (Sain jo yliannostuksen auringoista.)

Anne, Gabriella ja Mikaela etsivät auringot repuistaan.

-Tässä, Anne sanoi ja ojensi oman aurinkonsa.

-Tässä, Gabriella sanoi ja ojensi oman aurinkonsa.

-Tässä minukin, Mikaela sanoi ja ojensi auringon. (Eikö ”Kaikki maksoivat ja saivat liput” kelpaisi?)

-Lippunne, lipuntarkastaja sanoi ja ojensi liput Annelle, Gabriellalle ja Mikaelalle.

-Mennään, Mikaela sanoi ja käveli lipuntarkastajan ohi aurinkopyörän koriin. Aurinkopyörä lähti liikkelle.

Se meni samaa vauhtia kuin tavallinen maailmanpyörä. Pian he olivatkin todella korkealla. Anne näki koko Auringonlaskun ihmemaan. Se oli todella suuri, värikäs ja ihmeellinen. (Hetki – jos se on suuri, miksi sen näkee maailmanpyörän kokoisesta laitteesta? Enhän minäkään näe koko Suomea ollessani maailmanpyörän huipulla. Ja onpas yllättävää, että ihmemaa on ihmeellinen.)

-Voiko noissa uida? Anne osoitti lampia, joista yksi oli merenvihreä ja kirkasvetinen lampi, mutta näytti tavalliselta suklaaputouksen, limonadilammen, ja mehujärven rinnalla.

-Voi, mutta suklaaputouksessa on vaikeaa uida kahdesta syystä, Gabriella sanoi.

-Koska putous vaikeuttaa uimista ja suklaa on todella paksua, Mikaela sanoi.

-Mutta muissa voi uida, Gabriella sanoi. -Voimme vaikka mennä uimaan.

-Mennään todellakin, mutta vasta huvipuiston jälkeen, Mikaela sanoi.

-Olemme pian alhaalla, Anne sanoi. -Mennäänkö sitten aurinkoammuntaan?

-Mennään, Mikaela sanoi korin tömähdettyä maahan.

Anne, Gabriella ja Mikaela astuvat ulos korista.

-Kiitos kierroksesta! Gabriella huudahti heidän juostessaan lipuntarkastajan ohi.

-Mitä aurinkoammunta on? Anne kysyi heidän juostessaan kojulle.

-Lähes samanlaista kuin teidän maailman, Mikaela sanoi. -Mutta vähän erilaista.

-Aurinkoammunnassa on kolme lasia, joihin yritetään osua aurinkojuomalla, vähän niin kuin teidän maailman vesipyssyt, Gabriella sanoi.

-Ymmärrän, Anne sanoi ja pysähtyi kojun eteen. Hän luki kyltin: Aurinkoammunta, kolme ampumiskertaa auringolla.

-Minulla on enää viisi aurinkoa, Mikaela sanoi laskettuaan rahansa. -Saan lisää aurinkoja vasta kuuden päivän kuluttua.

-Jos ostan aurinkoammuntaa, niin minulle jää kuusi aurinkoa, Anne sanoi laskettuaan Gabriellalta saadut rahat.

-Tässä, Mikaela sanoi ja ojensi kaksi aurinkoa kojun pitäjälle.

-Kuusi ammuntakertaa? kauppias kysyi.

-Niin, Mikaela vastasi.

-Tässä, kojun pitäjä ojensi Mikaelalle pyssyn, jonka kärjestä tuli keltaista juomaa. Sitä täytyi saada osumaan laseihin, ja jos sai kaiken juoman laseihin, niin sai juoda lasilliset ja sai myös palkinnon. Mikaela osui kaikkiin kolmeen lasiin kaikella juomalla. (Hmm. Mietityttää vain, miten juoman saa niihin laseihin, kun eikö ne lasit ole paljon korkeammalla kuin juoma? Voitte kuvitella mielessänne.)

-Mikaela on hyvä tässä, Gabriella sanoi.

-Juotko nämä kolme lasillista näistä laseista vai otatko ne mukaasi pulloihin? kauppias kysyi.

-Pulloihin, kiitos, Mikaela sanoi. Kauppias laittoi juoman pulloihin ja ojensi pullot Mikaelalle.

-Sinulla on vielä toiset kolme ammuntakertaa, kauppias sanoi. -Tässä.

Hän ojensi Mikaelalle aurinkopyssyn ja Mikaela voitti toiset kolme pullollista aurinkojuomaa. Kauppias ojensi pullot Mikaelalle. Hän ojensi myös päiväkirjan ja pienen nallen. Ne olivat Mikaelan palkinnot.

-Tässä, Mikaela sanoi ja ojensi Annelle kaksi pullollista aurinkojuomaa ja päiväkirjan. -Minulla on jo päiväkirja ja annan kaksi pullollista aurinkojuomaa Gabriellallekin.

-Kiitos, Mikaela, Anne sanoi ja laittoi reppuunsa päiväkirjan ja lasillisen aurinkojuomaa. Anne otti toisen pullon käteensä.

-Juo se, Gabriella sanoi ja joi omasta pullostaan.

Anne joi sitä. Se maistui vähän samalta kuin limonadi (ja limonadihan ei maistu aina samalta), mutta siinä oli myös kaikkien muiden juomien makua. Se maistui kaakaolta, mehulta, kakulta, suklaalta ja muffineilta. (Onko kakut, suklaa ja muffinit juomaa?)

-Hyvää, hän sanoi.

-Se on Auringonlaskun parasta juomaa, Mikaela sanoi. -Sitten on sinun vuorosi kokeilla aurinkoammuntaa.

-Tässä, Anne sanoi ja ojensi yhden auringon.

-Kolme kertaa siis? kauppias kysyi.

-Niin, Anne vastasi. Kauppias ojensi Annelle aurinkopyssyn. Anne sai yhden lasillisen täyteen.

-Tässä on juoma ja kynä, kauppias sanoi ja ojensi pullollisen ja kynän. Anne laittoi pullollisen aurinkojuomaa reppuunsa yhden vajaan pullollisen viereen ja yhden täyden pullollisen viereen. Hän laittoi kynän päiväkirjan viereen.

-Nyt on minun vuoroni, Gabriella sanoi ja ojensi auringon. Kauppias antoi Gabriellalle aurinkopyssyn. Hän ei saanut yhtään osumaa.

-Onneksi minä hankin meille juotavaa, Mikaela sanoi. -Mitä tehdään seuraavaksi?

 

TOINEN LUKU

 

-Mennään uimaan, Gabriella sanoi. (Mikaelahan itse ehdotti sitä!)

-Mille lammelle? Mikaela kysyi.

-Mennään sille kirkasvetiselle lammelle, Gabriella sanoi.

-Kuinka pitkä matka sinne on? Anne kysyi.

-Ei kovin pitkä, vain viidentoista minuutin ratsastusmatka, Mikaela sanoi.

-Selvä, haetaan Aamu, Musiikki ja Gepardi ja lähdetään, Gabriella sanoi.

-Olemmeko me pian perillä? Anne kysyi kahdenkymmenen minuutin ratsastuksen jälkeen.

-Sen pitäisi olla aivan lähellä, Mikaela sanoi.

-Olisi pitänyt ottaa kartta, Gabriella kuiskasi Annelle. -Mikaela eksyy aina.

-Muuten, silloin kuin tavallisessa maailmassa on ilta, niin täällä taitaa olla aamu? Anne kysyi.

-Niin on, Auringonlaskun aamu alkaa aina auringonlaskusta, Gabriella sanoi. (Mutta eikö siellä ole sitten aina pimeää?)

-Tänne, tulkaa! Mikaela huudahti heidän edessään. -Täällä lampi on!

Anne ja Gabriella ravasivat kiireesti Mikaelan luokse.

-Viimeinkin löysimme lammen, Gabriella sanoi.

Anne, Mikaela ja Gabriella nousivat ratsailta.

-Sidotaan hevoset tähän puuhun, Mikaela sanoi ja sitoi Musiikin puuhun.

Hän sitoi myös Aamun ja Gepardin puuhun. Anne katsoi lampea, joka hohti turkoosina ja sinisenä. Siinä oli myös aaltoja ja Anne näki paljon violetteja kaloja.

-Mitä nuo kalat ovat? hän kysyi.

-Ne ovat avioleja, Gabriella sanoi.

-Mitä? Anne kysyi.

-Avioleja, Gabriella toisti. (Taas toistelua.) -Kavion, kalan ja violetin sekoitus. (Siis tuota… Tarkentaisitko, onko nimi vai kala se sekoitus? Tarkennuksia, 10-vuotias Aino!)

-Selvä, Anne sanoi. Hän ei enää luullut tämän olevan unta, sillä edes unessa ei voinut olla avioleja. Vain Auringonlaskussa voi olla niitä.

-Aletaan siis uida, Mikaela sanoi. -Riisutaan ensin kengät.

Hän riisui omat saappaansa ja Anne ja Gabriella riisuivat omat kenkänsä.

-Hypätään yhtä aikaa! Gabriella huudahti ja he hyppäsivät lampeen. Anne painui heti veden alle. Hän avasi siellä silmänsä. Hän tuijotti suoraan aviolin silmiin. Anne pelästyi aviolia. Vettä meni hänen suuhunsa ja hän ui nopeasti pintaan.

-Huh, Anne sanoi syljettyään kaiken veden pois suustaan.

-Mitä nyt? Gabriella kysyi.

-Säikähdin aviolia, Anne vastasi.

-Ne näyttävät pelottavilta kun tuijottavat suoraan silmiin, Mikaela sanoi.

-Niin näyttävät, Anne sanoi. -Todella pelottavilta.

-Sukelletaan yhdessä, Gabriella sanoi. He sukelsivat. Nyt Gabriella vuorostaan tuijotti suoraan aviolin silmiin. Hänkin ui nopeasti pintaan.

-Aviolit todellakin ovat pelottavia, Gabriella sanoi.

-Tämä lampi ei ole hyvä uimapaikka, Mikaela sanoi ja ui lammen rannalle.

-Mitä tehdään seuraavaksi? Gabriella kysyi.

-On jo ilta, Mikaela sanoi ja osoitti taivaalle, jossa aurinko oli jo laskemassa. (Ööh… Eikö sen pitäisi olla ”aurinko oli jo nousemassa”, jos siellä kerran on aamu kun aurinko laskee?)

-Mennään Auringonlaskujuhliin! Gabriella huudahti.

-Mikä on Auringonlaskujuhla? Anne kysyi.

-Järjestämme joka ilta juhlat auringonlaskun aikaan, onhan tämä sentään Auringonlaskun ihmemaa, Mikaela sanoi. -Onneksi tämä ei ole Auringonnousun ihmemaa, joutuisimme heräämään juhliin kesäisin jo neljältä.

-Mikaela, eihän aurinko nouse neljältä, Anne sanoi.

-Mikaela, eihän aurinko edes laske kunnolla kesäisin Auringonlaskussa, Gabriella huomautti. (Nyt tässä on selvästi joku virhe.)

-Lähdetään nyt juhliin, Mikaela sanoi ja alkoi avata hevosten solmuja.

-Tulevatko kaikki Auringonlaskusta juhliin? Anne kysyi.

-Tulevat, Gabriella sanoi ja nousi Gepardin selkään.

Mikaela antoi Aamun ohjakset Annelle. Anne nousi ratsaille.

-Missä juhlat pidetään? Anne kysyi.

-Torilla, siellä missä suihkulähde on, Mikaela vastasi ja antoi pohkeita Musiikille.

-Sinne ei ole pitkä matka, Gabriella sanoi.

 

-Ovatko nämä Auringonlaskujuhlat? Anne kysyi.

Mikaela osoitti kylttiä, jossa luki: Auringonlaskujuhlat. (Olen sanonut tämän jo tsiljoona kertaa – mutta ANNE ON TOSIAAN TYHMÄ!) Tori oli täydempi kuin Aurinkohuvipuisto. Sielläkin oli kummituksia, keijuja, menninkäisiä ja hevosia.

-Sidotaan hevoset tuonne, Gabriella sanoi ja osoitti pylvästä.

He laskeutuivat ratsailta ja sitoivat hevoset pylvääseen.

-Hei, Gabriella, joku sanoi heidän takaansa.

Anne, Mikaela ja Gabriella kääntyivät ympäri. Heidän takanaan oli tyttö, jolla oli samanlaiset pitkät vaaleat letit kuin Gabriellalla.

-Hei, Gloria, Gabriella sanoi. -Anne, tässä on siskoni Gloria.

-Hei, Anne sanoi Glorialle.

-Hei, Gloria sanoi Annelle.

-Mennään tuonne, Leonora pitää tuolla kojua, Mikaela sanoi.

He kävelivät Leonoran kojun luokse. Leonoran takana oli monta tyttöä, jotka näyttivät Leonoran siskoilta. Heillä kaikilla oli samanlaiset ruudulliset mekot ja valkoiset esiliinat.

-Tässä ovat siskoni Laura, Lucy, Lisa, Lily, Luciana, Lucia ja Lena, Leonora sanoi ja osoitti seitsemää siskoaan. -He auttavat minua. (Lue Vanhojen juttujen toinen osa. Kuulostavatko nimet yhtään tutuilta?)

-Hei, Gabriella sanoi Leonoran siskoille.

-Mennään tuonne, siellä ovat siskoni Miranda ja hänen paras ystävänsä Esmeralda, Mikaela sanoi. Anne, Gabriella ja Mikaela kävelivät Mirandan ja Esmeraldan luokse.

-Hei, Miranda, Mikaela sanoi.

-Hei, Miranda sanoi. Mirandalla oli samanlaiset pitkät ruskeat saappaat ja pitkä punainen takki niin kuin Mikaelalla.

-Hei, Esmeralda sanoi. -Kuka sinä olet? hän kysyi huomattuaan Annen.

-Minä olen Anne, Anne sanoi.

-Sandra, Susan, Susanne ja Rebekka ovat tuolla, Gabriella sanoi ja osoitti neljää tyttöä, jotka juttelivat ja joivat aurinkojuomaa suihkulähteen luona.

He kävelivät neljän tytön luokse.

-Hei kaikki, Mikaela sanoi.

-Hei, Mikaela, joku tytöistä sanoi. -Esittelettekö sinä ja Gabriella Auringonlaskua hänelle? hänkin kysyi huomattuaan Annen.

-Minä olen Anne, Anne sanoi.

-Minä olen Rebekka, tyttö sanoi.

-Minä olen Susanne, toinen tyttö sanoi.

-Minä olen Sandra, kolmas tyttö sanoi.

-Minä olen Susan, neljäs tyttö sanoi. (Eikö ”kaikki esittäytyivät” kelpaa?)

-Tuolla ovat Bella, Ida, Daisy ja Fiona, Gabriella osoitti neljää tyttöä, joilla oli myös aurinkojuomaa.

He kävelivät neljän tytön luokse.

-Hei, Mikaela sanoi.

-Hei, joku tytöistä sanoi. -Sinä olet varmaan joku uusi Auringonlaskussa, hän sanoi Annelle.

-Niin, olen Anne, Anne sanoi. -Kuka sinä olet?

-Minä olen Fiona, tyttö sanoi. -Ja tässä ovat Bella, Ida ja Daisy.

-Haluatteko aurinkojuomaa? Ida kysyi ja tarjosi pulloa.

-Vaikka, Mikaela sanoi ja otti pullon.

-Tässä on lasit, Bella sanoi ja ojensi laseja. Mikaela kaatoi pullollisen aurinkojuomaa laseihin.

-Onko täällä Auringonlaskussa koulua? Anne kysyi ja joi aurinkojuomaa. (Aurinkojuoma, aurinkojuoma ja aurinkojuoma! Muistan kiinnittäneeni aurinkojuoman toistuvaan käyttöön huomiota jo kun kirjoitin tätä.)

-On, mutta nyt on sunnuntai, joten tänään ei ole koulua, Daisy sanoi ja joi hänkin aurinkojuomaa.

-Jos tämä ei ole unta, niin miten pääsen täältä pois? Anne kysyi.

-Tavallisesta maailmasta tulleet pääsevät pois silloin kuin haluavat, Bella sanoi. -Tarvitset siihen porttiavaimen, mutta tuskin tahdot heti pois.

-Niin, en halua, Anne sanoi ja joi loput aurinkojuomastaan. -Kiitos juomasta. Anne, Gabriella ja Mikaela kävelivät pois.

-Mitä tehdään? Anne kysyi.

-Juhlat jatkuvat vielä tunnin, ostetaan jotain Leonoralta, Mikaela sanoi ja he kävelivät Leonoran kojulle.

 

Tunnin kuluttua he ratsastivat pois aurinkojuhlista.

-Missä minä nukun, jos en lähde heti pois? Anne kysyi.

-Minun taloni lähellä on tyhjillään oleva talo Auringonkukkakukkulalla (”auringonkukkakukkula” on uusi ”vesihiisi sihisi hississä”), Gabriella sanoi. -Voit asua siellä. (Täällä ei ilmeisesti asuta perheen kanssa enää joskus 12-vuotiaina.)

-Selvä, missä koulu on? Anne kysyi. (Annelle on ilmeisesti selvää, että hän menee kouluun myös ihmemaassa.)

-Haemme sinut kouluun aamulla, Mikaela sanoi.

-Anne tarvitsee koulupuvun, Gabriella sanoi. Hän katsoi Annea.

-Sinun vanha koulupukusi, Gabriella, olisi varmaan sopiva Annelle, Mikaela sanoi.

-Sovitetaan sitä Annelle, ratsastetaan sinun talollesi, Gabriella, Mikaela sanoi.

Pian he olivat Gabriellan talolla.

-Aamu voi asua Gepardin kanssa tässä tallissa, sillä Auringonkukkakukkulalla ei ole tallia, Gabriella sanoi ja otti Aamun Annelta. Pian Gabriella tuli ulos tallista.

-Sitten koulupuku, Gabriella sanoi.

He kävelivät sisälle Gabriellan taloon ja Gabriella avasi vaatekaappinsa. Siellä oli kaksi kirkkaankeltaista villapaitaa ja kaksi keltaista hametta ja kahdet pitkät keltaiset sukkaparit ja kaksi keltaista kenkäparia.

-Tässä, Gabriella sanoi ja ojensi Annelle yhden keltaisen villapaidan, yhden keltaisen hameen, yhdet keltaiset sukat ja yhdet keltaiset kengät.

-Sovita niitä, Mikaela sanoi.

Anne vaihtoi punaisen mekkonsa keltaiseen koulupukuun. Se sopi hänelle täydellisesti. Hame ylettyi Annen polviin ja sukat vähän alle polvien. Villapaita, sukat ja kengät olivat nekin sopivia.

-Täydellistä! Gabriella huudahti.

-Saatamme sinut kävellen Auringonkukkakukkulalle, Mikaela sanoi.

Gabriella avasi talonsa oven. Aurinko oli melkein laskenut ja oli jo vähän pimeää.

-Tässä talosi on, Mikaela sanoi kun he kävelivät kukkulaa ylös. Siinä kasvoi Annen pituisia auringonkukkia ja Anne ymmärsi heti mistä kukkula oli saanut nimensä.

-Talossa pitäisi olla lyhty, Gabriella sanoi avattuaan oven.

-Tässä se on, Mikaela sanoi ja ojensi Annelle lyhdyn ja tulitikut. Anne sytytti lyhdyn. Talo oli pieni, ja siellä oli vain pöytä, sänky ja vaatekaappi.

-Tulemme hakemaan sinut aamulla kello kahdeksan kouluun, Gabriella sanoi. -Gloria ja Miranda kävelevät kanssamme.

-Hyvää yötä, Anne, Mikaela sanoi.

-Hyvää yötä, Anne sanoi ja sulki talonsa oven. Anne meni sänkyynsä ja otti Mikaelalta saadun päiväkirjan ja voittamansa kynän. Hän kirjoitti: Rakas päiväkirja, tämä päivä oli aika ihmeellinen. Kaikki alkoi siitä, kun päätin mennä iltaratsastusretkelle hevosellani Aamulla. Ratsastin länteen (ilmansuunnalla oli ilmeisesti 10-vuotiaan Ainon mielestä merkitystä) ja päädyin aukiolle, jolla oli kivi, joka säihkyi kaikissa auringonlaskun väreissä. Kosketin kiveä ja se vetäisi minut Auringonlasku-nimiseen ihmemaahan. Ensin tapasin kaksoskummitukset, Victorian ja Veronican. Sitten tapasin Gabriella-nimisen tytön. Tapasimme Gabriellan kanssa Mikaelan ja menimme Aurinkohuvipuistoon. Mikaela voitti tämän päiväkirjan Aurinkoammunnasta ja antoi minulle. Sain maistaa myös aurinkojuomaa. Se maistui kaikelta hyvältä: kaakaon, mehun, kakun, suklaan ja muffinien sekoitukselta. Niiltä kaikilta se maistui. Menimme Auringonlaskujuhlille ja tapasin Susannen, Sandran, Susanin, Rebekan, Idan, Fionan, Bellan, Daisyn, Mikaelan siskon Mirandan ja Mirandan parhaan ystävän Esmeraldan, Gabriellan siskon Glorian ja Leonoran siskot Lauran, Lisan, Lilyn, Lucyn, Lucianan, Lucian ja Lenan. Sain Gabriellan vanhan koulupuvun koska huomenna on koulua. En halua vielä pois Auringonlaskusta. Mutta nyt minun pitää mennä nukkumaan. Hyvää yötä. (Eikö tässä pitäisi olla jonkinlainen kappalejako ja alussa ja lopussa lainausmerkit, ainakin?) Anne sulki päiväkirjansa ja sammutti lyhdyn. Hän sulki silmänsä ja nukahti.

Jätä kommentti