Tarinat tarinoiden takaa: Heikin ja Elsan hiihtoretki

Mietin itse kiinnittäessäni tänä aamuna suksia jalkaan, että miksi puhutaan aina vain suksista eikä myös sauvoista ja monoista. Päähäni pälkähti ajatus kirjoittaa hiihtoaiheinen tarina, jossa tämänkin ajatuksen voisi kertoa. Nimi Elsa oli ensimmäinen nimi jota ajattelin, ja sitten kun mietin tarinan nimeä, ihan vahingossa Elsan hiihtoretkeen pujahti myös Heikki. Siitä keksin, ettei tarina olisikaan pelkkiä hiihtäjän ajatuksia hiihtoretkellä, niin kuin olin aluksi suunnitellut. Tuumin, että hiihtoretkellä sattuisi kaikenlaisia vastoinkäymisiä. Suunnittelin sen mäkikohtauksen harvinaisesti etukäteen. Tosin en tiedä, voiko sitä sanoa kovinkaan tarkaksi suunnitteluksi, koska mietin sen hiihtäessäni enkä piirtänyt mitään ajatuskarttoja, millaisia aina minun mielikuvissani piirretään kun suunnitellaan jotain tarinaa.

Ehkä minun täytyy myöntää, että suunnittelu kannattaa, sillä minusta Heikin ja Elsan hiihtoretki on tällä hetkellä paras tarinani.

Jätä kommentti