Velhoveli, kolmas osa

Tai saattoi heillä sittenkin olla johtolanka.

”Kalle, onko sinulla tallessa se kirje?” Klara kysyi tunkiessaan Kallen allekirjoittamaa sopimusta takkinsa taskuun.

”Mikä kirje?” Kalle kysyi.

”Se missä sanotaan että olet velho”, Klara sanoi kärsimättömästi. Heillä oli vain kaksi viikkoa aikaa löytää ehkä maailman toisella puolella oleva tai ehkä jo kuollut henkilö. Toisaalta Kalle ei ollut Klaran puolella, joten hän saattaisi keksiä kaikenlaisia viivytyksiä.

”Ai, on se minulla – jossain täällä ullakolla”, Kalle sanoi. ”Se saattoi olla tuolla hyllyn päällä, tai sitten tuossa laatikossa…”

Klara etsi kirjettä vartin ajan, kunnes Kalle hoksasi, että kirje oli hänen takkinsa taskussa. Klara epäili, että Kalle oli tuhlannut aikaa tarkoituksella.

Klara otti kirjeen Kallelta. Se oli kirjoitettu samanlaiselle paperille kuin Klaran puoli tuntia sitten löytämä aarrekartta. Klara luki kirjeen.

Hyvä Kalle Pronssinen, sinä olet velho. Terveisin J. R.”

Ja sinä siis uskoit tällaisen viestin?” Klara kysyi.

”Tietenkin”, Kalle sanoi. ”Paperin toisella puolella nimittäin neuvotaan kokeilemaan muutamaa loitsua, jos en uskoisi. Kokeilin ja ne toimivat.”

”Mutta kuka J. R. voi olla?” Klara pohti ääneen. ”Nyt keksin! En siis vastausta, mutta keksin, mistä löydämme vastauksen. Mennään vain kirjastoon Taikuus-osastolle etsimään J. R. -nimisen henkilön elämäkertaa.”

Klara ja Kalle kiipesivät alas ullakolta ja kiiruhtivat ulos. Pihalla Kalle pysähtyi.

”En muistanutkaan, että ulkona on tällaista”, hän sanoi. ”Enhän minä ole käynyt ulkona kymmeneen vuoteen.”

”Toivottavasti et ole unohtanut, miten juostaan”, Klara sanoi. ”Kirjasto menee kiinni puolen tunnin kuluttua ja aukeaa vasta maanantaina.”

Kalle ei onneksi ollut unohtanut, miten juostaan. Klara oli iloinen, ettei hän viivytellyt matkalla tahallaan. Itse asiassa Klaralla oli töitä pysyä Kallen vauhdissa, sillä tämän jalat olivat melkein kaksi kertaa Klaran jalkojen mittaiset.

Kun he saapuivat kirjastolle, heillä oli kaksikymmentä minuuttia aikaa löytää kirja, jossa kerrottaisiin kuka J. R. oli. Vain kaksikymmentä minuuttia aikaa selata läpi ainakin kolmekymmentä yli viisisataasivuista kirjaa.

Klara juoksi Kalle kannoillaan Taikuus-osastolle. Klara löysi melkein heti lupaavan näköisen kirjan. Sen nimi oli Vanhoja velhoja. Hän avasi kirjan ja huomasi, että velhot oli laitettu sukunimen mukaan aakkosjärjestykseen. Klara selasi nopeasti R-kirjaimen kohdalle.

”Täällä ei ole mit… Nyt löytyi!” Klara huudahti. ”Jaakko Rotta, syntyi vuoden 1961 syyskuun 27. päivänä. Tässä sanotaan, että herra Rotta on maailman ensimmäinen velho, joka onnistui lahjoittamaan taikavoimia myös tavallisille ihmisille.”

”Olen siis saanut taikavoimani Jaakko Rotalta”, Kalle sanoi. ”Mutta sanotaanko siinä, oliko hän hyvä vai paha velho?”

”Ei sanota”, Klara sanoi. ”Harmi. Mutta tässä lukee, että hän asuu Etanakylässä. Pääsisimme sinne junalla.”

”Ja koputtaisimme oveen ja kysyisimme: ’Anteeksi, herra Rotta, mutta oletteko hyvä vai paha velho?'” Kalle jatkoi.

”Juuri niin!” Klara sanoi. Kalle mulkaisi häntä sillä tavalla, ettei se todellakaan onnistuisi.

”Hän muuttaisi meidät sammakoiksi”, Kalle totesi.

”Paitsi jos hän on hyvä velho”, Klara sanoi.

”Mutta entä jos ei ole?” Kalle sanoi.

Klara sai ajatuksen. ”Jos hän juhlii syntymäpäiviään, voimme esittää juhlavieraita ja päätellä juhlista, millainen hän on!”

”Se saattaisi toimiakin”, Kalle sanoi hyväksyvästi. ”Kuinka kauan junamatka Etanakylään kestäisi?”

”Kaksi tuntia”, Klara sanoi.

”Sitten lähdemmekin vasta huomenna”, Kalle sanoi.

”Mennään kotiin suunnittelemaan hyvät juhla-asut”, Klara sanoi. ”Ja huomenna suunta kohti Etanakylää!”

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy maanantaina 27.9.2021.)

Jätä kommentti