Uudenvuodenlupauksia, ensimmäinen luku

(Hyvää uutta vuotta kaikille!)

Yhtä aikaa kuului kymmeniä paukahduksia. Kaikkien ilotulitteet räjähtivät ja taivaalle syntyi mahtava sateenkaarenvärinen näytös. Vuosi oli vaihtunut.

12-vuotias tyttö nimeltään Sofia katseli ilotulitteita kotinsa ikkunasta. Kun vuotta oli kulunut vähän yli kymmenen minuuttia, ilotulitus loppui ja Sofia meni nukkumaan. Vielä sängyssä maatessaan hän kuitenkin kuuli muutamia paukahduksia. Sofia kuvitteli, miten ilotulite räjähti ja valaisi tummaa taivasta kirkkailla väreillään. Näihin kuvitelmiin hän sitten nukahti.

Aamulla Sofia heräsi ystävänsä Hannan soittoon.

”Hyvää uutta vuotta”, Hanna toivotti.

”Hyvää uutta vuotta”, Sofia sanoi. ”Mutta siis, herätätkö minut kahdeksalta vain toivottaaksesi minulle hyvää uutta vuotta?”

”On minulla ihan asiaakin”, Hanna sanoi. ”Minusta meidän pitäisi tehdä yhteinen uudenvuodenlupaus.”

”Sopii minulle”, Sofia sanoi ja haukotteli. ”Millainen?”

”Luulet sitä varmasti pilaksi, jos sanon sen sinulle puhelimessa”, Hanna sanoi.

”Älä nyt vain sano, että minun pitää raahautua tuonne pimeään ja pakkaseen kuuntelemaan vain jotain uudenvuodenlupausta”, Sofia voihkaisi.

”Tavataan luistelukentällä tunnin päästä”, Hanna ilmoitti. ”Ota luistimet mukaan.”

Hanna lopetti puhelun. Sofia venytteli, haukotteli ja meni sitten keittiöön tekemään aamiaista.

Hetken kuluttua Sofia jo käveli luistimet olalla kohti luistelukenttää. Kello oli vähän vaille yhdeksän. Kadut olivat melkein täysin autioita. Kaikki olivat ilmeisesti valvoneet myöhään ja siksi myös nukkuivat pitkään. Kenenkään muun ystävä ei ole herättänyt kahdeksalta jonkin pöljän uudenvuodenlupauksen takia, Sofia ajatteli.

Sofia ei ymmärtänyt, mitä järkeä uudenvuodenlupauksissa oli. Hän ei tuntenut ketään, joka olisi onnistunut pitämään lupauksensa helmikuuhun. Hanna teki aina kymmeniä lupauksia, mutta viimeistään helmikuussa hän oli luovuttanut jokaisen lupauksen kanssa. Ei mitään hyötyä, pelkkää haittaa, tuumi Sofia.

Kun hän saapui luistelukentälle, Hanna viiletti jo ympäriinsä. Sofia ihmetteli, miksi hän ei luistellut suoraan vaan mutkitteli koko ajan kuin väistellen jotain. Sitten Sofia muisti, että aina uudenvuoden jälkeen luistelukenttä oli täynnä ilotulitteiden roskia. Ja jos luistin osui niihin, kaatui.

Kun Sofia sai luistimet jalkaansa, Hanna tuli heti pulputtamaan hänen viereensä. Hannalla oli oranssit olkapäille asti ylettyvät hiukset ja vihreät silmät. Hänellä oli vähän pisamia kasvoissaan ja juuri nyt luistelusta ja pakkasesta punertuneet posket. Sofialla taas oli suklaanruskea polkkatukka ja tummanruskeat silmät. Hän oli vähän pidempi kuin Hanna.

”Olen keksinyt ihan täydellisen uudenvuodenlupauksen”, Hanna sanoi ja lisäsi sitten varovaisemmin: ”Sinun ei kuitenkaan ole pakko suostua. Tämä on niin iso lupaus, että olen jo alkanut itsekin epäröidä…”

”Mikä se lupaus sitten on?” Sofia kysyi.

”Minusta meidän pitäisi luvata karkottaa Kristallivuorien lohikäärme”, Hanna sanoi.

Sofia mykistyi. Ehkä uudenvuodenlupaukset eivät sittenkään olleet niin pöljiä.

 

(Jatkuu seuraavassa luvussa, joka ilmestyy todennäköisesti viikolla 1.)

3 kommenttia artikkeliin ”Uudenvuodenlupauksia, ensimmäinen luku”

Jätä kommentti