Syksyn sydän, osa yhdeksän

Liina-noita palasi. Hän viittasi Emman mukaansa sisälle mökkiin. Emma seurasi häntä uteliaana näkemään, millainen noidan mökki olisi sisältä. Emma kuvitteli vanhoja pölyisiä loitsukirjoja, takan ääressä torkkuvan mustan kissan, hämähäkinseittejä ja hiiriä, jotka houkuttelivat kissan välillä liikahtamaan nukkumapaikaltaan.

Siksi hän yllättyi, kun näki siistin, valoisan ja suuren huoneen. Mökin ränsistynyt ulkopuoli antoi ymmärtää, että sisällä olisi yhtä siivotonta. Mitään nykyaikaista Emma ei voinut kuvitellakaan noidan mökkiin. Mutta onneksi Emman ei tarvinnut kuvitella mitään, sillä hän näki mökin omin silmin. Siellä oli jopa tietokone, televisio ja suuri akvaario täynnä värikkäitä kaloja.

”Aloitetaan”, Liina-noita sanoi. ”Nouda minulle akvaariosta kala.”

Emma ei ollut koskaan koskettanut kalaa, ja tehtyään sen hän oli varma ettei tekisi sitä enää uudestaan. Kala sätki ja rimpuili ja Emma mietti, tiesikö se mitä Liina-noita aikoi tehdä sille.

Noita nosti kalan pöydälle. Hän osoitti sitä sormellaan ja mutisi jotain, mikä kuulosti latinalta tai joltain muulta kieleltä, josta Emma ei tajunnut sanaakaan. Yhtä hyvin se olisi voinut olla kreikkaa tai ranskaa.

Kun Liina-noita sai loitsunsa loppuun, hänen sormestaan purkautui sininen savunpöllähdys. Yhtäkkiä kala oli kadonnut.

”Katso akvaariota”, Liina-noita kehotti. Emma katsoi ja huomasi, että kala, mikä äsken oli ollut pöydällä, uiskenteli siellä helpottuneesti.

”Vau!” Emma huudahti.

”Kaikkein helpoimpia taikoja, mitä on olemassa”, Liina-noita totesi ja hymyili jäykästi. ”Ja nyt on sinun vuorosi.”

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy sunnuntaina 10.10.2021.)

Jätä kommentti