Syksyn sydän, osa seitsemän

Emma huomasi suureksi hämmästyksekseen, että Sydänsyksy istui purossa. Jos hän ei kerta voinut liikkua, miten hän oli voinut päästä puroon? Oliko Olivia huijannut Emmaa? Nyt Emma tiesi, miltä niistä seikkailutarinoiden sankarittarista tuntuu, jotka eivät voi luottaa kehenkään.

Koska puro ei ollut syvä ja Emmalla oli pitkävartiset kumisaappaat, hän astui puroon ja kahlasi Sydänsyksyn viereen.

”Mitä sinä täällä purossa teet?” Emma kysyi. Sydänsyksy näytti jopa tavalliselta ilman myrkkysienimiekkaa – ainoa erikoisuus hänessä tällä hetkellä oli se, että hän tosiaankin istui kylmässä purossa, jossa vain puolet oli vettä ja toinen puoli pudonneita lehtiä.

Sydänsyksy ei vastannut. Hän oli upottanut kätensä kyynärpäitä myöten puroon ja tuntui etsivän jotain.

”Huhuu”, Emma sanoi. Hän uskalsi jo puhua Sydänsyksylle kuin ystävilleen.

Sydänsyksy haroi edelleen pohjaa. Silloin Emma tajusi, mitä Sydänsyksy teki. Hän etsi Emman kännykkää! Mutta miten oli mahdollista, että hän pystyi tekemään jotain, jos hän nukkuisi kolme kuukautta ilman Olivian loitsuja? Vai oliko noita muuttanut kiroustaan?

Sydänsyksyn kasvot kirkastuivat. Hän nosti kätensä pois vedestä ja ojensi Emmalle hänen kännykkänsä. Emma kokeili laittaa sen päälle, vaikka arvelikin että se ei enää toimisi. Mutta toimihan se! Vai toimiko sittenkään? Se kyllä käynnistyi, mutta sitten siitä alkoi kuulua lasimaista ääntä:

”Emma, jos haluat pelastaa Sydänsyksyn, sinun on tultava mökilleni ja suostuttava oppilaakseni kolmen päivän ajaksi”, ääni sanoi. ”Oppilas – voi, noitatoverini vihertyvät kateudesta kuin homesammakko!”

Viimeinen lause ei kuulostanut enää lasimaisen värittömältä, vaan aivan tavalliselta ilkeästä teosta innostuneen ihmisen ääneltä. Emmaa alkoi hirvittää.

”Kuka olet?” hän kysyi.

”Olen Liina Kuristus, metsän paras noita”, ääni vastasi mahtailevasti.

”Missä sinun mökkisi on?” Emma kysyi. Hän aikoi kyllä pelastaa Sydänsyksyn, mutta vain Olivian takia. Kaiken jännityksen keskellä Emma ei voinut olla ajattelematta, että tästä saisi kirjoitettua loistavan aineen.

”Katso ylös”, noita kehotti. Emma totteli – ja näki vanhan, ryppyisen, mustahiuksisen ja syylänenäisen naisen lentävän luudalla juuri Emman yläpuolella. Hän näytti niin perinteiseltä noidalta, että Emma tuumi, kuvattiinko metsässä elokuvaa, jonka pääosan näyttelijäksi häntä luultiin.

”Tule mukaani”, Liina-noita sanoi. ”Hyppää luudalle. Pidä tätä vaikka ensimmäisenä oppituntinasi, jonka aiheena on luudalla lentäminen.”

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy perjantaina 8.10.2021.)

Jätä kommentti