Syksyn sydän, osa kaksi

Ääni ei ollut ystävällinen mutta ei myöskään pelottava. Ehkä ’väritön’ olisi paras sana sitä kuvailemaan, Emma ajatteli, mutta ei se kyllä sitäkään ollut. Emmalle ei jäänyt enempää aikaa miettiä asiaa, koska hänen oli pakko kuunnella mitä hänen taakseen ilmestynyt henkilö sanoi.

”Mitä teet metsässä?” henkilö kysyi.

”Etsin materiaalia äidinkielen läksyjä varten”, Emma vastasi totuudenmukaisesti. ”Kuka sinä olet?”

”Tulitko kauniiseen syksyiseen metsään pelkästään läksyjen vuoksi?” henkilö kysyi halveksien vastaamatta Emman kysymykseen.

”No… joo”, Emma sanoi.

”Sitten voitkin poistua saman tien”, henkilö sanoi ja osoitti polkua, mitä pitkin Emma oli tullut.

Henkilö näytti niin pelottavalta, ettei Emma uskaltanut vastustella. Hänellä oli tulipunaiset hiukset ja hän oli tapetoinut kasvonsa syksyisillä vaahteranlehdillä. Hänellä oli päällään keltainen sadetakki ja punaiset kumisaappaat. Hän näytti niin syksyiseltä, että olisi ansainnut mitalin. Se ei vielä tehnyt hänestä pelottavaa, mutta hänellä terävä miekka kädessään. Siihen oli keihästetty kärpässieniä.

Emma juoksi pois eräittäin lujaa.

 

Kotona hän pohti tapahtumia. Hän ei oikeastaan kiinnittänyt paljonkaan huomiota tilanteen kummallisuuteen vaan mietti, voisiko tapahtumista kirjoittaa sen aineen. Hän päätyi tulokseen ’ei’, koska tapahtuma oli niin lyhyt eikä se oikeastaan ollut syksyn sydän. Mutta jos hän menisi metsään uudestaan…

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy sunnuntaina 3.10.2021.)

Jätä kommentti