Pelikorttien salaisuus, luku viisi

Kun Olivia ja Milla olivat saaneet hampurilaisensa syötyä, he jatkoivat matkaansa. Milla huomasi paikan, jossa hän oli päivällä kaatunut. Kumpikaan ei muistanut, että matkalla olisi ollut mutkia, joten he kävelivät vain suoraan.

Ja kauan he saivatkin kävellä! Kahdenkymmenenkolmen mietinnän jälkeen, olivatko he väärällä reitillä, Olivia ja Milla näkivät Noidanpadan.

Heiltä sujui Jokeripokeriin meno jo kuin vanhalta tekijältä. Se oli kummallista, sillä eikö taikamaailmaan menossa pitäisi olla vähän haastetta vielä toisellakin kerralla? Heille ei kuitenkaan tullut edes huono olo, kun pelikorttien kuviot kieppuivat uudestaan heidän silmissään ja he itse heittivät voltteja ja kärrynpyöriä. Tällä kertaa se tuntui vain huvipuistolaitteelta, ei edes kovin hurjalta.

Kun heidän jalkansa olivat turvallisesti (tai ei ehkä niin turvallisesti, olihan Jokeripokeri kummallinen taikamaa, jossa heidät oli jo kerran lähes vangittu) Jokeripokerin maassa, kysyi Milla:

”Missä me muuten nukumme?”

Olivia oli viisaana pakannut reppuun vielä teltan ja makuupussit. He pystyttivät teltan, ja siinä menikin kaksikymmentä kertaa se aika mikä siskoksilla oli mennyt Jokeripokeriin saapumisessa. Kun teltta oli tukevasti pystyssä, Olivia ja Milla kömpivät sisään ja ryömivät makuupusseihinsa. He nukahtivat melkein heti, eivätkä huomanneet telttansa ympärillä liikuskelevaa sotilasparvea.

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy todennäköisesti viikolla 1. Jotenkin tuntuu, että jotkin tämän tarinan luvut ovat vain jaarittelua kuten tämä ja sitten noin joka toisessa on oikeaa toimintaa.)

Jätä kommentti