Pelikorttien salaisuus, luku seitsemän

”No vihdoinkin”, huokasi toinen Jokerin veljeksistä, ”luulin jo että emme ikinä saa Oliviaa ja Millaa linnaamme.”

”Hiljaa”, sähähti toinen Jokereista. Sitten hän kääntyi katsomaan Oliviaa ja Millaa. ”Minä olen Jokeri 1 ja tässä on pikkuveljeni Jokeri 2.”

Jokerit kumarsivat. Olivia huomasi, että heidän paitoihinsa oli kirjailtu pienellä 1 ja 2.

”Nouskaa nyt hevoskärryymme, kuljetamme teidät linnaan”, Jokeri 1 sanoi ja puiden takaa tuli esiin neljän lumivalkoisen hevosen vetämä kärry. Olivia ja Milla hyppäsivät tottelevaisesti kyytiin. Kun hevosen laukkasivat kohti linnaa, Milla kysyi:

”Joudummeko me vankilaan?”

”Ette”, Jokeri 2 sanoi, ”teistä tulee meidän palvelustyttöjämme. Palvelijoita ei voi koskaan olla liikaa!”

Olivia ja Milla katsoivat hämmästyneinä toisiaan. Oliko heidät vangittu vain, jotta Jokerit saisivat uusia palvelustyttöjä? Miksi Pataässä oli sitten antanut ymmärtää, että heidät vangittaisiin? Miksi Jokerin veljekset näkivät niin paljon vaivaa vain saadakseen palvelustyttöjä?

 

Pian hevoset olivat vetäneet heidät linnaan. Siinä oli neljä tornia, joissa kaikissa oli kuva yhdestä pelikorttimaasta.

”Te asutte Ristitornin lähellä”, Jokeri 1 sanoi. ”Kaksi kerrosta Ristitornin alapuolella on huone, jossa lukee ’Palvelustytöt Olivia ja Milla’. Löydätte sinne kai itse. Ristitorniin vievää portaikkoa vahtii Ristisotilas, jolta voitte kysyä apua, jos ette löytäisikään huonettanne.”

Olivia ja Milla hyppäsivät pois hevoskärryistä ja kävelivät linnaan. Se oli sisältä yllättävän valoisa ja suurelta näyttävä. Linna oli antanut ulkoapäin katsottuna vaikutelman, että sisällä olisi tomuista ja hämärää.

Siskokset löysivätkin huoneensa nopeasti. Olivian sängyllä oli kirje, jossa kerrottiin, että heidän pitäisi huomenna aamulla viideltä tulla saliin ja alkaa täyttää Jokerin veljesten käskyjä.

Olivia ja Milla eivät itse tajunneet, mitä oli tapahtunut, mutta näin se meni: kun siskokset kumpikin olivat lukeneet kirjeen, he eivät enää muistaneet ollenkaan, että he eivät olleet Jokeripokerista kotoisin tai että heidän piti pelastaa Jokeripokerin asukkaat. Kirje oli jotenkin lumottu. Ilmeisesti Jokerin veljekset olivat pitäneet Oliviaa ja Millaa todellisena uhkana itselleen, joten he olivat päättäneet lumota heidät uskomaan, että olivat syntyneet linnaan Jokerin veljesten palvelutytöiksi. Ja palvelustyttöjen töitä Olivia ja Milla sitten tekivätkin koko loppuelämänsä.

 

(No joo, lopetin tämän näin koska en enää vain jaksanut tätä tarinaa. Mutta kyllähän tarinoissa on surullisiakin loppuja!)

4 kommenttia artikkeliin ”Pelikorttien salaisuus, luku seitsemän”

  1. Koko tämä tarina on ollut tosi hyvä!
    Itse en pitänyt tuosta lopusta, mutta muuten on ollut upea tarina!

  2. Kiva että tykkäsit edes muusta tarinasta!

    Joo, en minäkään tykännyt lopusta, mutta olin vain niin kyllästynyt tähän tarinaan etten olisi enää jaksanut kirjoittaa sitä hyvin.

    Oli kuitenkin kiinnostavaa kokeilla myös onnetonta loppua, en ole itse koskaan aikaisemmin lukenut tai kirjoittanut sellaista.

  3. Joo, loppu ei oikein sovi. Kun tarina päättyi tähän, siitä ikään kuin puuttui huippukohta – kaikki muu oli ollut vain esivalmistelua Jokeripokerin asukkaiden pelastamiselle, ja kun sitä ei tullutkaan, tarinalta tippui pohja. Suosittelen ensi kerralla pitämään tauon kirjoittamisesta ja jatkamaan, kun taas huvittaa! 🙃

Jätä kommentti