Keppihevosen salaisuus, osa seitsemän

Peitin puolet taskulampun valokeilasta kädelläni saadakseni sen mahdollisimman himmeäksi. Suuntasin sen varovasti huoneen yhteen nurkkaan.

Tyhjä, lukuun ottamatta tylsää maalausta, jossa oli muutama kukka.

Seuraavassa nurkassa oli pöytä. Ehdin jo tulla toiveikkaaksi, mutta sitten tajusin että pöydässä ei ollut laatikoita tai mitään muutakaan, mikä olisi voinut olla hyvä paikka vanhoille kirjeille tai päiväkirjoille.

Olin jo lähtemässä, kun heilautin vielä taskulamppuani huoneen kolmanteen nurkkaan. Jähmetyin, koska luulin, että siellä nukkui suuri koira, joka pian heräisi ja söisi minut yhtenä suupalana. Sitten tajusin, että se oli aarrearkun muotoinen. Se ei ollut koira. Hiivin lähemmäksi ja raotin sen kantta.

Sydämeni hypähti. Siellä oli vanhoja papereita. Ne oli täytetty kirjoituksella, jossa oli silloin tällöin mustetahra. Ne olivat todellakin vanhoja, paperikin oli kellastunut. Otin ne mukaani. Entäpä jos kaikki todellakin oli ollut niin helppoa, että nämä kirjeet ratkaisisivat arvoituksen? Sen jälkeen Syysmyrsky veisi minut iloisesti kotiin ja minä menisin nukkumaan kirjoitettuani koko seikkailun muistiin.

Juuri kun en enää ollut huolissani Oliverista, hän heräsi. Vanha mies nousi istumaan ja sammutin taskulamppuni nopeammin kuin koskaan ennen.

Onneksi minä olin ketterämpi ja nopeampi kuin Oliver. Hypähdin seisomaan ja rynnistin pois makuuhuoneesta, sitten pois Oliverin talosta ja sitten ulos hänen pihaltaan. En välittänyt yhtään siitä, että pakenin aika äänekkäästi. Oliver tajusi varmasti, että joku oli luvatta hänen talossaan.

Hyppäsin Syysmyrskyn selkään. Se oli tainnut tajuta, että jokin oli mennyt pieleen ja laukkasi kovaa vauhtia metsään. Siellä minä hyppäsin pois kyydistä ja katsoin, olivatko varastamani paperit yhä kädessäni.

Olivat ne. Tehtävä oli onnistunut! Tai no… Melkein onnistunut. Entä jos paperit olisivat Oliverin vanhoja kotiläksyjä tai hänen saamiaan kirjeitä, joissa kirjoittaja kertoi vain tavallisesta elämästään?

No, se selviäisi vain lukemalla kirjeet.

Kerroin Syysmyrskylle mitä talossa oli tapahtunut. Kerroin sitten kirjeistä. Syysmyrskyn ilme ei värähtänytkään, mutta ei hevosilla kai kovin montaa ilmettä olekaan.

Istuuduin alas kylmään maahan ja tutkin papereita. Niissä oli kaikissa päivämäärät, joten aloitin lukemisen siitä paperista, mikä oli kirjoitettu ensimmäisenä.

Niin, Oliver, siitä aarteesta…

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy perjantaina 1.10.2021.)

Jätä kommentti