Keppihevosen salaisuus, osa kahdeksan

En ole ollenkaan varma, onnistuuko suunnitelmasi. Se kuulostaa niin julmalta, ettei minua totta puhuen huvita olla apunasi sitä toteuttamassa. Kaikki muut ratsukot kuolisivat, vaikka sitten ei ainakaan tarvitsisi pelätä todistajia. Mutta minä pelkään myös sinua, ja olen jo kätkenyt aarteeni siihen paikkaan mitä minulle kirjeessäsi ehdotit.

Parhain terveisin M. Lukki.

”Muistatko ketään, jonka nimi olisi ollut M. Lukki?” kysyin Syysmyrskyltä samalla sekunnilla kun lopetin kirjeen lukemisen.

Syysmyrsky tuumi hetken. ”Ainoa mahdollinen M. Lukki on Oliverin paras ystävä, Mona Lukki.”

”Oliko hän nainen?” kysyin.

”Kyllä, mutta varkaiden kesken hän oli aina vain M. Lukki”, Syysmyrsky kertoi. ”Hän jäi kiinni kuukausi Hopealammen laukkakilpailun jälkeen. Hän oli tehnyt ryöstön jalokiviliikkeeseen.”

”Milloin?” kysyin kiihtyneesti. Saatoin keksiä juuri ratkaisun mysteeriin.

”Samana vuonna kun laukkakilpailu järjestettiin”, Syysmyrsky sanoi. Sitten hänkin tajusi. ”Mitä? Et kai vain meinaa, että…”

”Kyllä!” huudahdin. ”Oliver hyppäsi pois satulasta kaivaakseen aarteen esille. Aarre oli siis hänen parhaan ystävänsä ryöstämänsä timantit! Hän ei halunnut kaivaa niitä maasta mihinkään muuhun aikaan, sillä silloin paikalla olisi saattanut olla joku katsomassa! Mutta Syysmyrsky, miksei Mona voinut tuoda timantteja niin ettei niitä olisi tarvinnut kaivaa maahan?”

”Oliver taisi olla ulkomailla etsimässä hyvää hevosta juuri ennen kilpailuja, ja koska Mona oli pelkuri, hän ei uskaltanut pitää timantteja itsellään hetkeäkään kauempaa”, Syysmyrsky sanoi kaiveltuaan hetken muistiaan.

”Mutta eikö Mona pelännyt, että joku huomaa, kun hän kaivaa aarteen maahan?” kysyin.

”Mona sanoi kaikille olevansa arkeologi, joten kaikki luulivat hänen tekevän vain työtään”, Syysmyrsky sanoi.

Olimme hetken hiljaa. Tajusimme molemmat, että nyt meidän pitäisi vielä keksiä tapa paljastaa M. Lukin ja Oliver Kolmosen kauan sitten toteutettu suunnitelma.

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy lauantaina 2.10.2021.)

Jätä kommentti