Joulukalenteri, luukku 9

9.12.

On tapahtunut todella paljon sen jälkeen kun eilen lopetin kirjoittamisen. Ensinnäkin, käteni ei enää tärise kylmästä. Saattaa kuulostaa siltä, että olemme pelastuneet, mutta nyt käteni täriseekin kauhusta…

 

En tiedä kuinka paljon kello oli kun minä ja rekitontut heräsimme. Mutta olennaista onkin, mihin heräsimme. Nimittäin siihen, kun tunsimme köyden kiristyvän ympärillemme.

Sitten arvelen, että meidän päähämme laitettiin säkki, ettemme näkisi mitään. Luulen meidän menneen rekeen, sillä olimme jossain, mikä keikkui ja huojui ja kiisi niin rekimäisellä tavalla.

Reki tömähti maahan ja tunsin, kuinka joku tarttui käteeni ja talutti minut tänne missä tätä nyt kirjoitankin. Hän istutti minut tuoliin ja avasi köytemme ja vetäisi säkin päästäni. Yritin nopeasti kääntyä katsomaan häntä, mutta hän oli jo kadonnut. Vain tontut voivat olla noin vikkeliä, koska heidänhän täytyy aina piiloutua uteliailta lapsilta. Päättelin siis, että sieppaajamme oli tonttu.

Reppuni oli onneksi yhä mukanani, joten saatoin jatkaa tämän kirjoittamista. En tiedä edelleenkään, kuinka paljon kello on, mutta sen ainakin tiedän, että minua väsyttää hirveästi… Hyvää yötä. Tai mikä ikinä nyt onkaan. Menen nukkumaan.

Jätä kommentti