Joulukalenteri, luukku 18: Tonttujen talviurheilukilpailut 1

18.12.

Heräsin aamulla rummun paukahdukseen. Sitä soitetaan vain silloin, kun järjestetään jokin tapahtuma ja kaikkien tonttujen täytyy kiiruhtaa ruokalaan. Mietin hetken, miksi rumpua nyt soitetaan, mutta sitten muistin: talviurheilukilpailut! Kiirehdin ruokalaan. Miten saatoin unohtaa ne, vaikka olin harjoitellut jo monta päivää!

Ruokalassa istuin pöytään ja rupesin lusikoimaan kanelilla ja sokerilla kuorrutettua puuroani. Samalla joku niistä tontuista, joka oli ollut mukana järjestämässä kilpailua, nousi pöydälle seisomaan ja alkoi puhua.

”Huomenta”, hän aloitti. ”Kuunnelkaa kaikki, niin urheilijat kuin tavallisissa töissään tänään pysyttelevät. Ensimmäisenä kilpailemme siis hiihdosta niin kuin joka vuosi, joten tulkaa tunnin kuluttua kymmenen kilometrin ladun alkuun suksien kanssa. Siellä kuulette tarkemmat ohjeet. Ja ne, jotka eivät osallistu, työskennelkää niin ahkerasti ettei haittaa vaikka yli puolet tontuista on hiihtämässä.

Jatkoimme syömistä ja syötyämme kävelimme suksivarastolle hakemaan hiihtovälineitämme.

Ensimmäinen ongelma ilmeni jo suksivarastossa.

”Sukseni on katkaistu!” joku huusi. Kaikki jättivät omat suksensa siihen missä ne nyt olivatkin ja kiirehtivät äänen suuntaan.

Katkenneiden suksien seassa istui tonttu, jonka nimi oli Lumi. Tiesin hänen nimensä siksi, että hän voittaa hiihtokilpailun lähes joka vuosi.

Kun muut vielä hämmästelivät Lumin suksia, kiirehdin omieni luokse. Minun suksiani ei katkaistaisi! Vartioisin niitä koko ajan. Samassa huomasin jotain omituista. Kaikki nurkassa olevat sukset oli katkaistu.

”Hei katsokaa!” huusin ja osoitin nurkassa olevia suksenkappaleita. Kaikki kääntyivät ja näkivät mitä oli tapahtunut. Jotkut vilkaisivat minua epäilevästi, mutta kukaan ei sanonut ääneen että epäili minua suksienkatkojaksi.

Onneksi suksivajassa oli teippiä ja pikaliimaa. Niillä sukset korjattiin ja lähdimme sukset olalla kohti kymmenen kilometrin ladun alkua. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Oli selvää, että joukossamme oli joku, joka halusi voittaa vaikka väkisin.

Laitoimme sukset jalkaan. Järjestäjätonttu sanoi:

”No niin, ovatko kaikki valmiina? Hyvä! Yksi, kaksi, kolme!”

Kaikki singahtivat matkaan. Olin yllätyksekseni nopeimpien joukossa. En kuitenkaan hiihtänyt ihan täysiä, sillä tiesin kokemuksesta ettei se kannattanut. Olin pian jossain keskivaiheilla.

Tarkkailin koko ajan edessä hiihtäviä. Jos joku aikoi viskata ladulle nenäliinan, hänellä ei ollut aikaa. Edessä oli koko ajan taistelu ensimmäisestä paikasta.

Lähes tunnin kuluttua kärjessä hiihtävät alkoivat väsyä ja me muut ottaa heitä kiinni. Kun olimme hiihtäneet kahdeksan kilometriä, alussa kärjessä olleet olivat jo luovuttaneet ja yrittivät vain jaksaa loppuun asti. Kun oli enää puoli kilometriä jäljellä, kaikki alkoivat selvästi tavoitella voittoa, minä muiden mukana. Juuri kun maali ilmestyi näkyviin, joku tuuppasi minua sauvallaan ja minä horjahdin. En kuitenkaan kaatunut, mutta kaksi tonttua ehti hiihtää ohitseni. Olin nyt sijalla kuusi. Ponkaisin taas liikkeelle ja päädyin maaliin kuudentena. Ärsytti. Olisin ollut viides, jos joku ei olisi sohinut sauvallaan!

Sain siis kolme mitalia. Olihan se tietenkin enemmän kuin olin odottanut. Joten ihan hyvin meni. Huomenna on sitten luistelua.

 

Jätä kommentti