Jääkristalli, ensimmäinen luku

Olipa kerran, kauan sitten, kaukaisessa maassa kuningatar nimeltään Miranda. Hän oli itsekäs ja ilkeä. Ikään kuin pilana hänestä alkoi kansalaisten keskuudessa kiertää jäästä tehty kristalli. Se kuvasti kuningatar Mirandaa täydellisesti: oli samaan aikaan sekä säkenöivän kaunis että jäisen tyly.

Tämä jäänpala oli selvästi lumottu, sen kansalaiset ymmärsivät heti. Se ei sulanut, vaikka sitä piti takan yläpuolella, tuskin se olisi vedeksi muuttunut vaikka joku olisi innostunut tunkemaan sen aivan takkaan asti. Mutta se alkoi sulaa, jos joku piti sitä liian kauan itsellään. Silloin hänen oli kiireen vilkkaa vietävä se jollekin toiselle. Ei enää ole olemassa tarkkaa tietoa siitä, miten kansa tämän sai selville, koska jääkristalli on tuhansia vuosia vanha. 

Mutta kun jääkristalli oli kiertänyt jokaisen kansalaisen kymmeniä kertoja ja kukaan ei enää jaksanut ihmetellä tai tirskua sille, jääkristalli heitettiin yhteisellä päätöksellä lumihankeen. Kansalaiset uskoivat sen sulavan keväällä samaa tahtia kuin lumi, mutta niin ei todellakaan käynyt, sillä lumen kadottua jäästä tehty kristalli oli yhä paikoillaan. Se pysyi itsepäisesti kylmänä niin kesän helteissä kuin…

 

PIRR. Koulun kello soi katkaisten historian opettajan äänen ja sadun, jonka Stina oli osannut sanasta sanaan ulkoa jo viisivuotiaana. Stina havahtui hereille puoliunestaan ja lähti talsimaan kohti luokan ovea ja kylmää ulkoilmaa. Olikin opettajien pitänyt nostaa pakkasraja kolmeenkymmeneen asteeseen! Jos pakkasta tulisi puoli astetta lisää, koittaisivat kylmältä ulkoilmalta pelastavat sisävälitunnit. Eikö kaksikymmentäyhdeksän ja puoli miinusastetta ollut tarpeeksi kylmä? Opettajille ilmeisesti oli, päätellen siitä, että kukaan ei tullut välituntivalvojaksi.

Stina meni nyrpeänä ystäviensä luokse. Oikeastaan pakkanen ei ärsyttänyt häntä niin paljoa, olihan talvivaatteet keksitty, vaan se, että kaikki valittivat kylmyydestä.

”Oikeasti, täällä on ihan liian kylmä”, Rebekka marisi. ”Ei opettajat voi pakottaa meitä ulos jos ei itsekään tule!”

”Kapinoidaan!” innostui Jasper, joka kulki heidän ohitseen ja kuuli mitä Rebekka sanoi.

”Just joo”, Lily sanoi. ”Jaa että miten?”

Jasper kohautti olkiaan, meni muiden poikien luokse ja liittyi lumisotaan.

Kun kuudes luokka oli tärissyt loputkin välitunnista, kello soi ja koululaiset suorastaan rynnivät sisälle. Oli päivän viimeinen tunti. Ei siis se rauhallisin ja opettavaisin, sillä kukaan ei jaksanut keskittyä. Stina yritti antaa ajatuksensa diagrammeille, mutta se ei oikein onnistunut. Sisälläkin oli kylmä. Kaikki anoivat lupaa käyttää ulkovaatteita luokassakin, mutta matematiikan opettaja ei suostunut eikä hälinä näin ollen rauhoittunut.

 

Koulupäivän päätyttyä Stina lähti Rebekan ja Lilyn kanssa luistelemaan, koska luistellessa ei ainakaan tulisi kylmä. He kiisivät ympäri rataa ja puhuivat joulujuhlasta, joka olisi perjantaina. Stinan luokka esittäisi näytelmän siitä samasta sadusta, mitä historian opettaja oli heille kertonut. Rebekka esittäisi kuningatar Mirandaa ja Lily ja Stina tavallisia kristallin kierrättäjiä. Heillä ei ollut vielä jääkristallia, mutta Lily oli luvannut hoitaa sellaisen keskiviikon kenraaliharjoituksiin.

”Miten kristallin hankkiminen sujuu, Lily?” Stina kysäisi kaartaessaan Lilyn ohi.

”Minkä kristallin?” Lily kysyi.

”Älä vain sano että olet unohtanut”, heidän kohdallaan vauhtia hiljentävä Rebekka sanoi.

”Mikä kristalli?” Lily kyseli edelleen.

”Se minkä lupasit hankkia siihen meidän joulujuhlanäytelmäämme”, Stina muistutti ja Lilyn kasvoille levisi kauhistunut ilme. ”Ehdit sinä sen vielä hankkia”, Stina rauhoitteli.

”Minä tiesin jo mistä sen kristallin hankin”, Lily voihkaisi.

”Niin?” Rebekka sanoi. ”Mitä ongelmaa tässä on?”

”Sitä vain, että se kauppa, josta suunnittelin ostavani sen kristallin, on auki vain maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin”, Lily sanoi. ”Nythän on tiistai. Ja huomenna koulu alkaa kahdeksalta niin kuin joka ikinen päivä, ja kauppa aukeaa vasta yhdeksältä.”

”Mennään sitten ostamaan se kristalli jostain muusta kaupasta”, Rebekka sanoi järkevästi. ”Ei kai sillä ole väliä mistä se on hankittu.”

”Kiersin lauantaina kaikki kaupat ja kaikissa muissa sellaiset kristallit maksoivat kaksikymmentä euroa, ja minulla on vain viisitoista”, Lily sanoi. ”Juuri siinä yhdessä kaupassa kristalli maksoi vain kympin.”

”Ehkä kirpputoreilla on vielä halvempia”, Stina sanoi. ”Mennään katsomaan.”

Lily piristyi ja he lähtivät riisumaan luistimiaan.

Hetken kuluttua kolmikko jo seisoi Kirputon-nimisen kirpputorin edessä ja asteli sisään.

”Apua, tämä on ihan hirveän suuri paikka”, Lily voihkaisi. ”Ei me ikinä löydetä täältä mitään.”

”Rauhoitu”, Stina sanoi. ”Ja olisi kiva joskus päästä kotiinkin eli nyt mennään!”

Lilyn huoli oli turha. Ei ollut kulunut minuuttiakaan, kun Stina jo huomasi jotain.

”Tuolla on kristalli!” hän huudahti ja osoitti tekokristallia sormellaan. Se oli juuri sellainen kuin pitikin.

Stina, Lily ja Rebekka kiiruhtivat kristallin luokse. Lily totesi tyytyväisenä, että kristalli maksoi vain viisi euroa. Maksettuaan kristallin tytöt ihastelivat sitä ulkona.

”Niin kirkas ja hohtava”, Rebekka sanoi.

”Silmiä ihan särkee”, Stina valitti.

Yhtäkkiä kukaan heistä ei nähnyt mitään muuta kuin lumihiutaleita. Sitten he huomasivat olevansa jossain ihan muualla kuin Kirputon-kirpputorin edessä.

 

(Jatkuu seuraavassa osassa, joka ilmestyy vielä tämän vuoden aikana.)

 

4 kommenttia artikkeliin ”Jääkristalli, ensimmäinen luku”

  1. Ihana nimi, Kirputon! En kestä ❤️😂

    No joo. Oikeastaan mun piti kai sanoa, että tämä tarina on tooooooodella hyvä! Juoni vaikuttaa kivalta, ja sitä paitsi tarinan tunnelmassa on jotakin, mistä pidän. Jatkoa, kiitos!

Jätä kommentti