Jääkristalli, toinen luku

Paikkaa, johon Stina, Lily ja Rebekka olivat päätyneet, voi kuvailla vain kahdella sanalla: kylmä ja luminen. Pakkasta oli tässä paikassa ainakin kolmekymmentäviisi astetta ja lunta oli heitä vyötärölle.

Yhtäkkiä he kuulivat äänen takaansa.

”Hei, tarvitsetteko apua?”

Siellä oli joku vanha mies ja reki. Hetken Stina luuli häntä Joulupukiksi, mutta ei hän sentään Joulupukki ollut. Mutta joku tämän kylmän ja lumisen paikan asukas kuitenkin.

Mies tuli rekineen lähemmäs. Stina näki, että sitä vetävällä hevosella oli sukset kiinnitettynä kavioihin ja hän melkein purskahti nauruun, mutta hillitsi itsensä ajoissa. Mieshän olisi saattanut suuttua ja kieltäytyä auttamasta heitä.

Hevonen hiihti lähemmäs. Kun reki oli tyttöjen kohdalla, mies ojensi kätensä ja veti ensin Rebekan, sitten Lilyn ja lopuksi Stinan rekeensä.

”Ette taida olla täältä kotoisin”, mies sanoi.

”Emme me ole”, Stina sanoi. ”Mikä tämän paikan nimi on?”

”Pakkasmaa”, mies sanoi. ”Ja minun nimeni on Rudolf Kynttilä. Miten te muuten päädyitte tänne?”

”Ostimme kirpputorilta tekokristallin koulunäytelmää varten ja sitten ihailimme sitä kirpputorin pihalla. Ja sitten olimmekin täällä”, Lily selosti.

Rudolf Kynttilä pysäytti hevosensa ja sanoi:

”Näytähän vähän sitä kristallia.”

Lily totteli. Rudolf tutki sitä pitkään ja hänen kasvoilleen levisi hämmästynyt ilme.

”Mutta tämähän on jääkristalli, ihan oikeasta jäästä tehty!” Rudolf huudahti. ”Vain yhdellä ainoalla jääkristallilla pääsee Pakkasmaahan ja se yksi ainoa kristalli on Jäälinnan kellarissa suojassa. Se kristalli on sama, mistä Jääkristalli-sadussa kerrotaan. Tiedättekö te muuten sen sadun?” Rudolf kääntyi katsomaan tyttöjä.

”Joo, tiedetään me”, Rebekka sanoi. ”Se meidän koulunäytelmä kertoo juuri siitä kristallista.”

”Mutta joka tapauksessa, miten on mahdollista että teillä on sama kristalli kuin se, mikä on tällä hetkellä Jäälinnan kellarissa?” Rudolf ihmetteli. ”Täytyykin mennä katsomaan, onko kellarin kristalli yhä tallessa. Minä olen nähkääs yksi Jäälinnan kokeista, valmistan aamiaiset, joten pääsen linnan kellariinkin.”

Sitten Rudolf vilkaisi taas Stinaa, Lilyä ja Rebekkaa.

”Mutta ehkä minun on kuitenkin paras viedä teidät ensin kotiini ja antaa Maryn keittää teille kaakaota ja hankkia teille lämpimämmät vaatteet”, hän sanoi.

”Kuka on Mary?” Rebekka kysyi.

”Vaimoni”, Rudolf sanoi. ”Kas, nyt olemmekin perillä.”

”Perillä missä?” Lily kysyi.

”Kotonani”, Rudolf sanoi.

Stina, Lily ja Rebekka tuijottivat hämmästyneinä rakennelmaa, jonka seinät olivat lunta, ikkunat, ovi ja katto jäätä ja joka näytti aivan siltä, että siinä oli ripaus taikaa.

 

(Jatkuu seuraavassa luvussa, joka ilmestyy todennäköisesti viikolla 1. Ja hei muuten, tämä on minun 100. postaukseni! Tavoite saavutettu!)

Jätä kommentti