Jääkristalli, kolmas luku

Oli kummallista, miten niin jäisessä talossa pystyi juomaan niin ihanan lämmintä kaakaota. Mary, joka sen oli heille valmistanut, hyppeli sinne tänne, nauroi iloisesti kaikelle ja oli hyvin ystävällinen. Maryllä oli oljenväriset hiukset, jotka hän pyöräytti nutturalle pään päälle ennen kuin alkoi valmistaa kaakaota. Hänen siniset silmänsä näyttivät niin lämpimiltä, että Stina epäili Maryn pystyvän sulattamaan talonsa vain katsomalla sitä.

Myös se oli kummallista, että Maryllä oli päällään vain lyhythihainen mekko ja esiliina, eikä hän siltikään näyttänyt palelevan. Stina, Lily ja Rebekkakin riisuivat takkinsa. Viedessään takkeja naulakkoon kolmikko näki jotain vieläkin erikoisempaa: takan, jossa räiskyi tuli.

”Miten jäästä ja lumesta tehdyssä talossa voidaan pitää tulta?” Lily ihmetteli. Mary kuuli sen ja sanoi:

”Taialla, pikku ystävä, taialla.”

Kun kaakaot oli juotu, olikin jo pimeää.

”Linnaan on turha lähteä pimeällä”, Rudolf sanoi. ”Menen sinne joka tapauksessa aamulla, kun on valoisaa. Antakaa vain kristalli minulle.”

Stina luovutti jääkristallin Rudolfille ja tämä talletti sen huolellisesti taskuunsa.

”Menkäähän nyt nukkumaan”, Mary sanoi. ”Laitoin vierashuoneeseen kolme patjaa valmiiksi. Ottakaa takit peitoiksi, meillä ei ole tällä hetkellä yhtään ylimääräistä peittoa.”

Stina, Lily ja Rebekka kömpivät unisina vierashuoneeseen. Huolimatta muhkuraisista patjoista ja peitoiksi aivan liian lyhyistä takeista tytöt nukahtivat heti.

 

Kuului kolinaa. Rebekka säpsähti hereille ja näki oviaukossa tumman hahmon. Yllätyksekseen hän tunnisti sen Maryksi. Rebekka vilkaisi rannekelloaan ja huomasi sen olevan puoli neljä aamuyöllä. Mitä ihmettä Mary tekee hereillä puoli neljältä yöllä, vierashuoneensa ovella? Rebekka ihmetteli.

Mutta samassa Rebekka huomasi, että Maryllä oli jotain kädessään. Jotain pitkää ja kapeaa, jonka ohentui päätä kohti ja oli loppuessaan erittäin terävä.

Miekka.

”Stina, Lily!” Rebekka huudahti ja hänen ystävänsä heräsivät, näkivät Maryn ja pomppasivat jalkeille.

Mary ei ollut aikaisemmin huomannut, että Rebekka oli hereillä. Nyt Mary tajusi, että hänellä oli pienemmät mahdollisuudet onnistua siinä, mitä olikaan tekemässä. Hän lähti kiireesti astelemaan tyttöjä kohti ja huomasi ilokseen, että Stina, Lily ja Rebekka seisoivat järkyttyneinä paikoillaan eivätkä tehneet mitään.

Mutta heti, kun Mary liikahti, Stina ryntäsi ikkunalle ja särki sen. Se oli helppoa, ikkunahan oli tehty niin ohuesta jäästä, että pieni tönäisy riitti särkemään sen. Stina hyppäsi pää edellä ulos vierashuoneesta. Hän upposi kokonaan lumihankeen. Hetken Stina luuli tukehtuvansa lumeen. Sitten hän sai päänsä pinnalle. Yötä valaisi yhtäkkiä vihreä valonvälkähdys, joka hiipui hiljalleen pois. Vierashuoneesta kuului askelia ja Mary tuli näkyviin. Hän tähyili lumihankea etsien Stinaa, mutta ei nähnyt häntä, koska Stina oli sukeltanut lumen alle. Lumessa näkyi tietenkin jälkiä, mutta koska Stinaa itseään ei näkynyt, Mary luuli hänen tukehtuneen lumeen ja lähti sisälle.

Juuri kun Mary oli kadonnut näkyvistä, Stinan kännykkä pärähti soimaan. Stina vastasi.

”Hei Stina”, kuului Lilyn hengästynyt ääni, ”Mary taikoi meidät miekalla kirpputorin eteen, näimme vain vihreän välkähdyksen ja…”

Lilyn selostuksen peitti nariseva ääni, joka tuli kännykästä ja sanoi ilkkuvasti:

”Kännykät eivät toimi Pakkasmaassa.”

Siinä Stina sitten seisoi ja hytisi, ihan yksin keskellä yötä ja lumierämaata.

 

(Jatkuu seuraavassa luvussa, joka ilmestyy viikolla 2.)

7 kommenttia artikkeliin ”Jääkristalli, kolmas luku”

  1. MITÄ IHMETTÄ KUINKA HYVÄ TARINA EIRJCNERIJCNERIJCBIJNQXXQSKQSMZKOMJONVRTVJHEROJVNURBECI ❤️😦❄️

  2. Itse olisin vaihtanut siihen kohtaan, jossa Stina oli hypännyt ikkunasta ulos ja Mary luuli, että hän oli tukehtunut, jotain muuta – en usko, että hän olisi jättänyt asiaa tarkistamatta. Mutta todella hyvä!

Jätä kommentti