Hyppy valokuvaan, luku kaksi

(Joo, tiedän kirjoittaneeni noin 45 minuuttia sitten, että seuraava luku ilmestyy ensi viikolla, mutta jaa… Tässä se nyt silti on.)

 

”Mistä minä sen voisin tietää”, sanoi neiti Toffee. ”Olet todennäköisesti tehnyt jotain pahaa. Eiväthän rehtorit pyydä käymään, jos on ollut täysin kiltisti.”

”Mutta mitä pahaa minä olisin voinut tehdä?” Bella kysyi. ”Minähän en ole käynyt Valokuvausakatemiassa sitten viime lukuvuoden todistustenjaon, koska minun puolitoista vuotta kestävä työharjoitteluni täällä Aurinkopuussa on minun koulunkäyntiäni sen puolentoista vuoden ajan.”

”Ehkä hän on saanut valituskirjeen joltakin toimittajalta”, neiti Toffee sanoi merkitsevästi. ”Entä jos minä olisin kirjoittanut valituksen sinusta?”

Bella lysähti istumaan. Mitenköhän Valokuvausakatemiassa rangaistiin oppilaita, joista oli tullut valitus? Rehtori Rubiini oli hyvin ankara eikä halunnut, että hänen oppilaistaan valitettiin. Ja jos neiti Toffee oli kirjoittanut valituskirjeen, siinä oli varmasti liioiteltu Bellan tekemiä virheitä. Jos Bella oli jotain neiti Toffeesta oppinut, niin sen, että hän todella osasi liioitella sellaisten ihmisten tekemiä asioita, joista ei pitänyt – mutta vain silloin, kun hänen inhoamansa ihminen oli tehnyt jonkin erehdyksen tai muuta sellaista. Hän ei koskaan kehunut muita kuin itseään.

”Sinun on kai paras mennä”, neiti Toffee sanoi. ”Voin ottaa itse kännykälläni kaikki kuvat kunnes palaat töihin. Niistä tulee varmasti ihan yhtä hyviä.”

Bella oli vähällä sanoa, ettei todellakaan tulisi, mutta piti suunsa kiinni. Entä jos neiti Toffee olisikin saanut päähänsä, että hän voisi lainata Bellan kameraa? Siihen Bella ei todellakaan olisi halunnut suostua.

”Sinun täytyy jäädä pois seuraavalla pysäkillä”, neiti Toffee sanoi. ”Sitten kävelet eteenpäin Kristallikatua kunnes näet Valokuvausakatemian.”

”Joo, tiedetään”, Bella sanoi ärtyneesti ja alkoi kerätä tavaroitaan.

Kun bussi seuraavan kerran pysähtyi, Bella käveli kiitollisena pois neiti Toffeen luota. Hän nappasi heti neiti Toffeen kadottua näkyvistä kuvan pilvestä, jonka edessä lensi lintu. Se näytti aivan siltä kuin lintu olisi juuttunut pilveen, sillä linnun ja pilven edestä purjehti juuri toinen pienempi pilvi.

Bella kulki Valokuvausakatemiaan kiertoreittiä, sillä pelkäsi hiukan rehtori Rubiinia. Mutta hän tiesi ettei voisi vältellä rehtorin tapaamista kovin pitkään, ja niinpä Bella pian löysikin itsensä koulun pihasta. Hän käveli sisään ja nousi portaat rehtorin kansliaan.

Bella koputti oveen, jossa luki ”Rehtori J. Rubiini”.

”Sisään”, kuului rehtori Rubiinin äänellä.

Bella avasi oven ja näki, että rehtori Rubiini istui pöytänsä ääressä ja lajitteli joitain papereita.

”Hei, rehtori Rubiini”, Bella sanoi. ”Te soititte neiti Toffeelle ja pyysitte minua käymään täällä. Minkä vuoksi, saanko kysyä?”

”Minä olen kuullut erään sinua koskevan huhun, Bella”, rehtori Rubiini sanoi. ”Sinä kuulemma osaat ottaa taianomaisia valokuvia. Oikein noidutun kiehtovia.”

Bella pani merkille miten rehtori Rubiini painotti sanaa ”noiduttu”. Ei kai hän epäillyt Bellaa noidaksi? Mistä hän sen oli saanut päähänsä?

”Kuinka niin?” Bella kysyi. ”Keneltä te sellaista olette kuulleet?”

”No, aika moni on sanonut minulle niin”, rehtori Rubiini sanoi yrittäen kuulostaa hajamieliseltä siinä epäonnistuen. Siitä Bella tiesi, että rehtori Rubiinilla oli jotain salattavaa.

”Kutsuitteko te minut tänne sen takia?” Bella kysyi. ”Sen takia että otan hyviä valokuvia? Eivätkö kaikki muutkin tässä koulussa ole todella hyviä valokuvaajia?”

”Sinä olet kuitenkin aivan erityinen”, rehtori Rubiini sanoi ja piti tauon. ”Lue vaikka tämä kirja ja tule käymään viikon kuluttua.”

Rehtori Rubiini ojensi Bellalle paksun nahkakantisen kirjan. Se näytti ainakin sata vuotta vanhalta – ja lisäksi se oli kirjoitettu käsin. Bella kiinnostui heti. Ja oikeastaan hän myös vähän pelkäsi. Sana ”noiduttu” ja tämä loitsukirjaa muistuttava tiiliskiviopus olivat säikäyttäneet Bellan, ja saaneen hänet epäilemään että rehtori Rubiini tiesi jotain mitä hän ei tiennyt.

”Hyvää työpäivää”, rehtori Rubiini sanoi ja iski silmää katsellen antamaansa kirjaa.

 

(Jatkuu seuraavassa luvussa, joka ilmestyy todennäköisesti huomenna.)

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Hyppy valokuvaan, luku kaksi”

Jätä kommentti