Hyppy valokuvaan, luku kahdeksan

Kyllähän hänen nyt jotain pitäisi keksiä! Bella mietti jo toista tuntia, miten hyödyntäisi valokuvauskansiota ja kameraansa rehtorin työhuoneesta pakenemisessa. Samassa hänen päähänsä pälkähti uusi loitsu, jonka hän oli lukenut siitä rehtorin antamasta kirjasta.

Bella käynnisti kameransa ja etsi viimeisimmän ottamansa kuvan. Siinä oli Valokuvausakatemian piha. Hän oli ajatellut, että ottaisi vain kuvan pihasta, hyppäisi siihen ja sitten vain matkustaisi bussilla kotiin. Mutta sitten Bella hoksasi, että hän päätyisi rehtorin työhuoneeseen eikä koulun pihalle. Jospa tämä uusi loitsu veisikin paikkoihin joita kuva esitti, eikä hetkeen ennen kuvan ottamista.

Bella lausui loitsun tuijottaen kameransa näyttöä. Sitten hän seisoikin koulun pihalla. Kaikki tuntui sujuvan vähän liiankin helposti. Mutta hirviö ei hyökännyt hänen kimppuunsa ja rehtori Rubiini olisi varmasti jo ajat sitten lähtenyt pois.

Samassa Bellan kännykkä alkoi soida. Bella kaivoi sen laukustaan ja vastasi katsomatta edes, kuka soitti.

”Hei, neiti Bella”, kuului kännykästä rehtori Rubiinin äänellä. ”Oletko jo päässyt pois työhuoneestani?”

”Olen”, Bella vastasi.

”Niin arvelinkin”, rehtori Rubiini sanoi. ”Minä taas olen päässyt jo pois Suomesta.”

”Mitä?” Bella sanoi. Hän ei ymmärtänyt, mitä rehtori ajoi takaa ja miksi hän oli soittanut Bellalle.

”Sitä vaan, että älä huoli, Valokuvausakatemiaan tulee jo huomenna uusi rehtori”, Rubiini vastasi. ”Minä jäin eläkkeelle.”

Rehtori Rubiini katkaisi puhelun ja Bella jäi hämmentyneenä seisomaan paikoilleen. Sitten hän kuitenkin kohautti olkiaan ja juoksi bussipysäkille.

 

(Tosi laiska lopetus, mutta en enää keksi mitä tässä voisi tapahtua. Tämä tarina loppuu siis tähän.)

Jätä kommentti